Skip to content Skip to footer

M/S ALPO

Toppilan Möljä Oy:n ensimmäinen laivahankinta oli satamahinaaja M/A Alpo, joka ostettiin vuonna 1999 Oulun kaupungilta. Vanha, hienon historian omaava alus, jolle kaupungilla ei ollut enää käyttöä, sai uuden elämän.

 Alus nimeltään ST-335 rakennettiin Yhdysvalloissa vuonna 1943 Normandian maihinnousua varten, kuljettamaan siirrettävän sataman osia Omaha-rannalle. Selvittyään vahingoittumana, hinaaja tuli Suomeen suorittamaan sodanjälkeistä miinanraivausta Suomenlahdella, toiminimellä Dieselraivaaja N:o 18. Tästäkin tehtävästä selvittyään hinaaja siirtyi vuonna 1952 Ouluun Toppilansalmeen satamahinaajaksi uudella nimellä ”Alpo”, ja palveli kaupunkia v. 1990 saakka. Lue historiikki tästä (Antin kirjoitus)

Toppilan Möljä Oy kunnosti rapistuvan aluksen perusteellisesti ja aloitti huolellisen ylläpidon. Alpon tarina on edelleen saanut onnellisen jatkon kun v. 2020 omistajiksi Toppilan Möljään liittyi AktiiviOmistajia ja Alpon nuorentunut, innokas uusi miehistö pitää toimintaa yllä.

Tulevaisuuden suunnitelmissa on monenlaista, kuten oma laituri ja terminaali Toppilan satamaan, sekä osallistuminen Normandian maihinnousun 80-vuotisjuhliin vuonna 2024.



TEKNISIÄ TIETOJA

M/S Terwatoppila

Toppilan Möljän toinen merkittävä hankinta oli risteilijä M/S Terwatoppila. Alus on alun perin rekisteröity 350 matkustajalle ja 30 autolle. V 1995 laivaa muokattiin Pansion telakalla siten, että keskellä sijainneesta autokannesta tehtiin matkustamo. Vuonna 20218 laivaan rakennettiin uusia hyttejä ja aula- sekä ravintolakerros uusittiin. 

Vielä vuonna 2018 M/S Terwatoppila toimi Suomen Saaristokuljetus Oy:n lippupaivana. Alus seilaisi kesäisin Kauppatorilta Isosaareen ja Vallisaareen. Talvisin laiva toimi hotellina ja tilausravintolana Katajanokalla. Alus oli Helsingin suurin saaristoristeilijä. 

Tulevaisuuden suunnitelmissa on järjestää erilaisia risteilyjä mm Helsingistä Hankoon ja Helsingistä Turkuun. Risteilyt Oulun ja Luleån välillä ovat myös suunnittelypöydällä. 

TEKNISIÄ TIETOJA

S/s Rauha

Rauha valmistui 1878 Viipurin Konepajalla Osakeyhtiö Gustav Cederberg & Co:lle. Rauha hinasi sahatavaralla lastattuja lotjia Joensuusta Viipurin ulkosatamaan Uuraaseen. Vahvana laivana se oli usein kevään ensimmäinen kulkija jäätä särkemässä. Ensimmäisen maailmansodan vuosina Rauha pakko-otettiin Venäjän merijalkaväen käyttöön. 1920 uudeksi omistajaksi tuli Oy Kaukas Ab.

1934 Kaukaan raakapuun kuljetuksissa aloitettiin kuusipropsien nippu-uitto, mikä pienensi kustannuksia proomukuljetuksiin verrattuna. Talvisodan aikana kuljetukset vähenivät. 1940 ja 1941 Rauha piti jääränniä auki 40 km Lappeenrannasta Vuoksen suulle estäen vihollisen pääsyn yli. Jäissä kulkeminen vaurioitti pohja- ja kylkilevyjä, mikä vaati peruskorjauksia. 1944-1947 Rauha oli Suomenlahdella miinanraivauksessa.

1950-luvulla proomukuljetukset vähenivät, nippuhinaukset pysyivät ennallaan. Kaikkia Kaukaan laivoja ei pidetty joka kesä kulussa. 1955-1957 Rauhaan rakennettiin siltakansi alkuperäisen matalan kansirakennelman ylle. 1958 asennettiin radiopuhelin. 1965 Rauha muutettiin halkolämmityksestä öljyyn. Miehistö- ja polttoainekulut pienenivät ja hinausteho kasvoi. Tehdaspuu Oy otti haltuun vesikuljetukset Saimaalla 1968. Kaukaalta siirtyi sen omistukseen seitsemän hinaajaa, myös Rauha. Rauha jäi seisomaan.

S/s Rauhan omistaminen tarjoaa mahdollisuuden höyrykonemestariksi kouluttautumiseen. 

TEKNISIÄ TIETOJA